Hyvää seuraa ja ystävä arkeen

 
Voisitko järjestää seuralaisen äidillesi tai vanhalle, rakkaalle, hieman huonokuntoiselle tädillesi, joka ei uskalla lähteä yksin liikkeelle? Escort kävelee hänen seuranaan pitkin kaunista rantatietä, käy kauppatorilla kahvilla ja kantaa vielä toriostoksetkin kotiin. Tämän kaikki tapahtuu ajankohtaisista ja mielenkiintoisista asioista keskustellen. Mitähän hän kertoo sinulle torimatkastaan?

Seuralainen.fi-palvelusta voi tilata vaikkapa edustavan avecin sukujuhliin, komeanremppareiskan tapetointipuuhiin, näppärän nörtin tietokonetta virittämään tai hilpeän humanistin keskustelemaan maailmankirjallisuuden klassikoista. Sivistynyt, mahdollisesti vierasmaalainen mies tutustuttaa samalla vaatimattomasti omaan kulttuuriinsa, ja sekä hän, että asiakas saavat harjoitella vieraan kielen käyttöä.Vain mielikuvitus on rajana, sillä maksullinen palvelu on tarkoitettu niin naisen elämän avittajaksi kuin sulostuttajaksikin.

Seuraa toimintaan

Entä lomat, yksinäiset pyhäpäivät: Vappu, juhannus, joulu ja pääsiäinen. Kaikki tuntuvat liikkuvan pareittain tai perheittäin, pitävän hauskaa yhdessä. Ihminen haluaa puhua ja tulla kuulluksi. Joku kaipaa kavaljeeria tansseihin ja toinen kaveria syömään tai kävelylle. Palvelu on syntynyt täyttämään ihmisten yksinäistä aikaa - seuralalainen tulee pitelemään kädestä kiinni, silloin kun sitä kaipaat. Kaikkea muutakin voi ostaa, miksei siis myös ystävää? Ihmiset eroavat ja avioerossa jää paljon omaisuutta: kesämökkejä, purjeveneitä jne. Kuka laittaa ne kuntoon ja kuka niistä huolehtii, jos nainen jää yksin? Mikset Sinäkin?

Haluatko lähteä viikonloppumatkalle? Tai viettämään sunnuntaipäivää saareen? Veneilemään? Mutta kaikki kaverisi ovat liian kiireisiä tai et aina viitsi heitä vaivata. Seuralaisemme saa olosi turvalliseksi, rentoutuneeksi ja suojelluksi, huolimatta siitä pienestä jännitteestä, joka aina on naisen ja miehen välillä. Tai jos niin valitset, mukavasti naisten kesken.

Pimeisiin talvi-iltoihin

Huomiota, mielenkiintoisia keskusteluja, naurua, hyviä hetkiä. Seuralaisen tehtävänä ja toiveena on tehdä sinut tyytyväiseksi. Voit olla oma itsesi ja sinulla on ohjat käsissä: mitä tehdään ja milloin. Teette juuri sitä, mitä sinä haluat. Rohkaise itsesi!