Palaute
Saamaamme palautetta:
21. tammikuuta 2010
Tarkoittaako seuralaispalvelu vain seuralaista (juttelua, illallistamista, avecina oloa juhlissa, yms. sellaista) vai odottavatko asiakkaat yleensä myös 'jotain enemmän'?
seuralainen.fi vastaa: Toisinaan asiakkaat "odottavat myös jotain enemmän". Toisinaan ovat tyytyväisiä siihen, ettei vaarana ole "mitään enemmän".
8. tammikuuta 2010
saako seuralaista kysyessään häneen ensin jonkinlaisen "esitteen" , kuvan, vai onko otettava seuraksi kuka vain. Jos haen seurlaista, en halua sokkotreffejä
seuralainen.fi vastaa: seuralaisesta saa pyydettäessä kuvan. Kohdatessa on perumisoikeus 15 ensimmäisen minuutin aikana, mikäli henkilökemiat tekevät yhdessäolon hankalaksi.
31.joulukuuta 2009
Kuinka vaikeata 18vuotiaan opiskelijan on päästä escortiksi. Olen kiinnostunut 100% tästä hommasta. Minkälaista palkkaa tästä saa korvaukseksi ja miten henkilöllisyyden kanssa tehdään?
seuralainen.fi vastaa: Asiakkaamme ovat toistaiseksi toivoneet iäkkäämpiä escorteja. Siitä syystä emme voi välittää escortin tehtäviä 18-vuotiaille.
2. joulukuuta
SEURALAINEN FI kiittää, pyrimme olemaan luottamuksenne arvoiset myös naisseuralaisten suhteen.
Kiitos myös palutteen antajille, emme julkaise lisää aihetta koskien:-)
2. joulukuuta
Luin uutiset, että myös miehille. Onnittelen! Tasa-arvoa!
2. joulukuuta
Olen kiireinen ja vaativa uramies. Olen ilahtunut, että tässä jossain asioissa takapajuisessa kotimaassamme on vihdoin mahdollista saada laadukasta illalisseuraa. kiitos Kati, osaat keskustella, näytät hyvältä ja sait minut rentoutumaan ja harvinaista kyllä nauramaan. Iltamme oli ihana.
13. marraskuuta
pitäis laajentaa tollasta pelvelua, kuulostaa tosi hyvältä! on niitä sinkkuja muuallakin kuin pääkaupunki seudulla ;)
10.marraskuuta
Kiitokset palveluntuottajille. Sain lahjaksi hauskan illan laadukkaassa seurassa. K oli oikea herrasmies!
5. lokakuuta
Hyvällä tiellä, jatkakaa.
23. syyskuuta
Aivan ihana juttu kun olemme saaneet suomeen tämän palvelun.Nyt sitten pitäisi saada Ouluunkin.Täällä on myös paljon teidän apuanne tarvitsevia naisia. Miehillehän tuntuu olevan paikkoja.Minäkin nyt eron jälkeen kaipaan miestä rinnalleni edes hetkeksi...mutta ns.tasokasta miestä ei löydy e-kontaktistakaan, kuin noita naistenkierrättäjiä. Pian olisi tulossa noita vuoden vaihteen juhlia ja tanssiaisia..haluaisin jonkun kivan tanssitaitoisen miehen tänne.Jospa hän antaisi minulle ikimuistoisen illan.
8.syyskuuta
Saako kauttanne myös miehet tilata seuraa komeista ja älykkäistä, hienotunteisista kavaria?
seuralainen.fi vastaa; Kyllä saa mies tilata miehen ja nainen naisen.
4. syyskuuta
Miksi pohjoisemmassa, Oulun seudulla ei toimi seuralaishakupalvelua??
4. syyskuuta
Laajentakaa palvelua muuallekkin kuin Helsingin -seutuun, muutkin
kaipaavat tätä palvelua! ;) Sivut voisivat olla hiemat 2000-luvun henkisemmät, aika
tylsähköt nämä nykyiset! Mut mahtavaa et Suomessakin vihdoin mahdollisuus
tälläiseen! :)
29.heinäkuuta
Onpa hyvä palaute...asiaa puhuu ja olen samaa mieltä, onnittelut kirjoittajalle.
28.heinäkuuta
Mitä antaa lahjaksi?
Kukat kuihtuvat, koriste-esineet vievät vain tilaa ja pölyyntyvät, kirja, taulu, musiikkia? vaatteita, pääsylippuja viihdetilaisuuksiin, risteily,?..
Minä tiedän mistä Hän pitää, mutta minulla ei ole sitä antaa.
Hän rakastaa pitkiä kävelyretkiä, toisinaan vilkkaasti keskustellen joskus kuunnellen hiljaisuudessa luonnon ääniä. Hän käy mielellään teatterissa ja näytöksen jälkeen viinilasillisella, keskustellen juuri
kokemastaan. Aivan varmasti Hän piristyisi humpatessa, sillä Hän on ollut aina hyvä tanssimaan ja nauttinut siitä. Kaikkea tätä ja paljon muuta hän tekisi jos olisi kaveri, jonka kanssa tekisi yhdessä. Yksin
Hän ei lähde pois kodistaan.
Minun kalenterini on täynnä. Minä en millään ehdi. Minulla on jatkuvasti huono omatunto, sillä tiedän, että Hän on yksin. Kunpa olisi joku, joka olisi kaverina Hänelle!!!! Minä voisin maksaa siitä ja ostaa kaverin Hänelle, eihän keinokaveri minua korvaa, mutta varmasti toisi paljon hyvää tullessaan.
24.heinäkuuta
En vieläkään käsitä mikä kesti niinkauan, että maahamme saatiin tälläinen palvelu.
22.heinäkuuta
Hankkikaa itsellenne joku arvovaltainen suojelija, vaikka E Rehn, Isä Mitro taikka Ilkka Kanerva.
18.heinäkuuta Vau, hieno idea tämä palvelu
Mielestäni näillä sivuilla on yksi puute. Täällä pitäisi seikkaperäisesti luetella tarkkaan millä tavalla seuralainen saa naiseen koskea.
Tarkoitan listausta saako mies pitää kädestä, halata ja muutenkin naisen kanssa sopimallaan tavalla silitellä/hyväillä häntä?
Minun mielestäni parhaiten toinen voi auttaa toista jos kuuntelemisen lisäksi pitäisi vaikka sylissä ja silittäisi poskea!
Mitään ilman vaatteita tai paljaalle iholle päätä lukuunottamatta en kosketusta kaipaisikaan.
Läheisempää intiimiä kontaktia varten vaaditaan mielestäni pitempiaikainen henkilöön tutustuminen ja aito luottamus.
seuralainen.fi vastaa
Tottakai fyysinen kontakti on sallittua ja varmasti, kuten kirjoittaja sanoo toimivaa, siihen ei siis mitään estettä. Rajoista on sovittava ennen tapaamista ja viimeistään tapaamisen alussa. Asiakas määrää aina rajat, seuralainen ei saa olla tuttavallisempi kuin asiakas toivoo.
18.heinäkuuta Eihän tähän ole kuin yksi sana---loistavaa!
17.heinäkuuta Seuraa naiselle naiselta on jotain mitä on puuttunut ja joka iskee ajan yksinäiseen ja tyhjään hermoon. Onnea uranuurtajille tärkeästä työstä. Ansaitsitte jonkun virallisen tunnustuksen tai palkinnon.
ps soittakaa vaikka Presidentti Haloselle, hän on aina ollut tälläisten asioiden ajajana:-)
16.heinäkuuta 2009
Minä lähtisin ihan varmasti seuralaiseksi naiselle. Olen itse nainen. Varmasti moni nainen kaipaa seuraa ja ystävää.
8 heinäkuuta 2009
Laittakaa rohkeampaa ja eroottisempaa asua sivuillenne. Elämme 2000 luvulla ja jokainen tajuaa pelinhenkeä.
6.heinäkuuta 2009
Kiitän näin palautteena, oli mahtavaa olla Ruisrokissa vuosiin. J tallistanne on varsinainen #rokkari:-I)
4.heinäkuuta 2009 Vesipuistossa pitkästä aikaa aikuisen miehen kanssa, kyllä lapsetti ihanasti.
2. heinäkuuta 2009
Hei. Loistava idea. Tampereelle voisin perustaa vastaavan =)
24 kesäkuuta 2009
seuraan mielenkiinnolla löytyykö 40-60 vuotiasta lavatanssiseuraa, normaalivartalolla ja yli 180...
seuralainen.fi vastaa:
Kyllä vaan ja kiitos ideasta! Innoittuneena laitamme "kesäillan valssi" tarjouksen 199 eurolla koko ilta.
20 kesäkuuta 2009
Järjestäkää samanlaista seuraa/palvelua myös ystäväksi mies miehelle ja nainen naiselle.
seuralainen.fi vastaa:
Heinäkuun alkuun mennessä saamme palvelun valmiiksi ja voimme vastaanottaa tilauksia.
13. kesäkuuta 2009
Toivottavasti tämä palvelu laajenee myös Turkuun!
seuralainen.fi vastaa: Kannattaa kysyä, varsinkin Turkuun on mahdollista järjestää seuralainen jo nyt.
8 kesäkuuta 2009
Ystävää, toveria, kuuntelijaa, marjastajaa, lohduttajaa, urheilukaveria, lista loputon.
Onnittelen yhtiötänne etukäteen mikäli vaikkapa syksyyn mennessä saatte yhtähyvin pyörimään naisjutun kuin miehet, joista korviini pelkkää hyvää. Hyvää kesää!
8 kesäkuuta 2009
Loistava idea, vielä enemmän kuin miestä joskus haluaisin naiskaverin. Olen yksinäinen, vaikka ulkoisesti kaikkea muuta, pelkää tulevaa juhannusta ja minusta tuntuu, että minua kyllä kadehditaan arjessa ja samalla ei pidetä. En siis ole helposti ystävää saavaa sorttia.
7.kesäkuuta 2009
Olkaa ystävällisiä ja levittäkää loistava palvelunne myös naisiin eli naisia naisille. Olisi mahtavaa mennä "liikenteeseen" kaupungille vetävän ja henkisen naisen kanssa, jonka avulla itsekin tulisi huomatuksi ja sisäinen kauneuteni esille. Sama pätisi ostoksilla ja vaikka lomalla Hangossa.
28 toukokuuta 2009
Message: Mihin hintaluokkaan esim iltapäivästä iltaan kestävien tanssihäiden seuralainen kuuluu?
Joku arvio?
seuralainen.fi vastaa: Ko tapauksessa 180-280 euroa. Tälläiset tilaisuudet, kuten myös vaikka viikonlopn yli/vielä pidemmät hinnoitellaan aina yksilöidysti ja tapauskohtaisesti. Tällöin hinta on kokonaishinta EIKÄ tuntiperusteinen. Kokonaisharkinta ratkaisee ja yleensä valitsemaanne seuralaiseen voi ennakkoon tutustua esimerkiksi toimistollamme ja luonnollisesti avecin voi vaihtaa halutessaan
Samoin toimimme säännöllisissä tapaamisissa, sukulaismatkoilla, polttareissa, mökki-ja veneilymatkoilla yms!
25 toukokuuta 2009
Tarvitsen yli 65v seuraa, yrittäkää löytää...
22.toukokuuta 2009
Onneksi Suomi pikkuhiljaa kääntyy pois nurkkakuntaisuudestaan ja sai tälläisen palvelun, joita meillä täällä Hollannissa on ollut vuosikausia. Terveisiä periferiaan, jatkakaa samalla tiellä!
20.toukokuuta 2009
Hemmetin hyvä, että jossain on joku joka tajuu yksinäisyyttä ja turhautumista ja niiden aiheuttamaa tuskaa, pyysin ja sain kuuntelijan illaksi.
19.toukokuuta 2009
Uskaltauduin onnekseni ottamaan yhteyttä seuralainen.fi-sivustoon etsiessäni tapetointiapua. yksin ei makuhuoneen uusi ilme onnistunut. Yllätyksekseni avukseni saamani mies oli tapetoinnin ammattilainen ja vielä tosi hyvännäköinen. Remonttimme päätyikin hauskaan iltaan ja yhteiseen ruokailuun. Aamulla olin iloinen katsellessani uusia raikkaita tapetteja ja hyvää työn laatua :-)))
17. toukokuuta 2009
Nuoruuden ystäväni kutsui minut 50-vuotisjuhliinsa ja tietysti ktsussa
luki + avec. En halunnut taas kyselyjä kumppanin puuttumisesta. Silloin kuulin
radiosta fiksun miehen haastattelun seuralainen.fi palvelusta. Tilasin miehen
seurakseni. Enpä ole koskaan kävellyt niin tyytyväisenä onnittelujonossa. Naiset
kyselivät mistä tuollisen komistuksen läytää..Meillä oli tosi hauskaa
juhlassa ja loppu jääkin meidän kahden väliseksi. Olin tyytyväinen.
14. toukokuuta 2009
TÃLLASTA TARVITAAN MUUALLAKIN KUIN HESASSA!
14. toukokuuta 2009
VIHDOINKIN!! Tätä kaipasin jo 10 vuotta sitten, kun olisi pitänyt
juuri eronneena mennä ex-miehen veljentyttären häihin. Surin täällä suureen
ääneen, että jos löytäisin kavaljeerin, niin menisin, mutta muuten en (
ex-miehellä oli tietenkin uusi). Joten jätin väliin.
13. toukokuuta 2009
Tervehdys! Ei voi olla totta, että vihdoin Suomessakin on tämänlaatuinen palvelu. Olen itse jopa miettinyt, että kysyntää täytyy olla pienessä Helsingissäkin, mutta yrittäjäksi minusta ei ole. Etusivun teksti on suoraan kuin minun kirjoittamani. Työ imaisee ajan aivan täydellisesti.
Edustustilaisuuksia (avec-kutsuna) on ja yleensä passaan ne, koska en viitsi mennä yksin...ja tästähän seuraa sidosryhmien kanssa hieman epäkohteliaan maineeni lisääntymistä. Ulkomailla asumisesta on jäänyt mielenkiinto erityisesti hyvään ruokaan ja viineihin. Liikun säännöllisesti 4-5 x viikossa, rakastan jatsia ja kirjoja..ja erityisesti merta.
Mihin siis tarvitsen seuralaista: tuleviin kissanristiäisiin, joskus seuraksi itselleni viikonloppuna ravintolaan herkuttelemaan, Kaivarin rantaan kävelemään, miksei olutseuraksikin. Laitoin nettiin deitti-ilmoituksen ja vastauksia tuli yli 70 kpl, mutta suurin osa miehistä oli varattuja murmur. Hylkäsin siis tuon foorumin täysin -enkä myöskään lähtenyt yksillekään sokkotreffeille.
Olen itse 50 v hyvää huolta itsestäni pitävä, Helsingissä asuva, rankkaa tulosvastuullisat työtä tekevä, hymykuoppiani päivittäin syventävä nainen. Minkälaista miestä seurakseni haluan: pituutta täytyy olla yli 180 senttiä ja iältään minua nuorempi. Verbaalista taitoa odotan sekä nauravaa asennetta elämään. :)
Jään mielenkiinnolla odottamaan yhteydenottoanne.



